sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Miksi lapsista kasvaa tylsiä aikuisia?

Muistatko lapsuutesi? Muistatko ne asiat, joista nautit suuresti? Kuten vaikkapa pulkkamäen? Piilo- ja hippaleikit? Tai Legoilla rakentamisen? Muistatko missä iässä päätit, ettei pulkkamäki olekaan enää "cool", vaan lasten juttu?

Muistan itse viettäneeni pulkkamäessä kaiken mahdollisen ajan. Kotona käytiin välillä syömässä ja kuivattamassa pulkkamäessä kastuneet vaatteet ja sitten taas uudelleen mäkeen. Nyt kun olen itse äiti, ja vietän lähes päivittäin aikaani lasteni kanssa pulkkamäessä, olen miettinyt miksi ihmeessä pulkkamäki on joskus tuntunut niin lapselliselta, ettei sinne ole viitsinyt mennä yli 20 vuoteen? Pulkkamäkihän on ihan parasta talviulkoilua, ja hauskaa! Kieltämättä olen miettinyt juurikin pulkkamäessä sitä, miksi meistä aikuisista tulee niin kamalan totisia ja tylsiä.

Rakastin lapsena pulkkamäen lisäksi legoja. Rakensin niilläkin tuntikausia. Kun esikoiseni oli siinä iässä, että sain kaivaa naftaliinista omat vanhat legoni, voi sitä (omaa) riemun määrää. Legoja meille onkin tullut lisää vuosittain. Suurin syy lienee se, että äidin on pakko päästä mukaan rakentamaan :) Nythän meille aikuisillekin on tullut "omia" legoja, kuten Porscheja tai Eiffel-torneja, joiden hintaa saisi kyllä tiputtaa jonkin verran: ihan en viitsi omiin legoihin 300 euroa laittaa. Ale-hankintani oli avaruusasema, jonka minä nimenomaan halusin, mutta jonka poikani saa joululahjaksi. Eli käytännössä äiti leikkii legoraketilla, jonka pojan kanssa rakentaa.

Oma tyttäreni on yksi suurimmista ihailuni kohde. Olemme luoteeltamme aivan erilaisia. Kun itse olen kiitäjä, jolla on aina kiire jonnekin, tyttäreni on täysin päinvastainen. Muistan joskus tuskastuneeni pyöräillessä, kun tytär pysähtyi metrin välein ihastelemaan kukkaa, kastematoa, kiveä tms. Tai jos menin lasteni kanssa kauppaan, poika kiisi 100 metriä edessäni ja tytär haahuili 100 metriä takanani. Pojalle huusin "pysähdy" ja tytölle "tule jo". Nämä kauppareissut koin tuskallisiksi, mutta kun tytär lopulta saavutti minut, hänellä oli aina kerrottavaa mitä oli nähnyt kauppamatkalla. Kun minä ja poikani kiidämme, tytär havannoi ympäristöä. Olen monta kertaa ajatellut miten paljon minulla olisi opittavaa tyttäreltäni, joka näkee kauneutta niin monessa asiassa. Asioissa, joita en kaiken kiireen alta ehdi huomata. 

Tyttärelläni ei ole koskaan kiire minnekään. Jos aikuisena en hoputtaisi, emme kyllä ehtisikään minnekään ajoissa. Silti uskon tästä lapsesta kasvavan "kunnollisen kansalaisen", joka kyllä oppii menemään kouluun ajoissa... Mutta millä tätä lapsen kiireettömyyttä saisi itselleen?

Totisena aikuisena olen ollut ällistynyt, kun 16-vuotiaat opiskelijat kertovat haluavansa leikkiä koulussa. "Että mitä? Ei tuossa iässä enää leikitä. 2. aste on vakava asia, täällä opiskellaan ammattiin!" "Eiks me voitais tehdä piirileikkejä?" No, ei tämä naftaliinissa asuva osaa enää leikkiä! Kun olen päässyt tutustumaan peruskouluun tutustumaan poikani kautta, olen ihmetellyt sielläkin sitä leikin määrää ja miettinyt millaiset eväät tämän päivän lapset peruskoulusta saavat. "Ei meidän aikaan ollut tuollaista..." Ehkä siksi olenkin tylsä?

Uskoisin, että nykyisestä koulusta tulee riittävän hyviä oppilaita. Minulla itselläni on vain asennevamma. Minä en osaa enää leikkiä, mutta osaan rakentaa legoilla ja laskea pulkalla. 

Niin, miksi ja milloin minusta on tullut tylsä aikuinen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti