keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Olipa kerran exä

Olipa kerran nainen, joka tapasi unelmiensa miehen. Miehen mukana nainen sai kaksi lasta. Ja exän. Vaikka nainen ei liittynyt millään muotoa miehensä eroon lastensa äidistä, sai hän tuta exän vihan. Ja voi pojat, sitä vihaa on riittänyt jo yli 5 vuotta...

Olen monta kertaa miettinyt mielessäni ja sanonut ystävilleni, että jos mieheni ei olisi kävelevä lottovoitto, en olisi jäänyt katsomaan sekunniksikaan, miten hänen exänsä sitkeästi tunkeutuu elämäämme tehden siitä helvettiä.

Kaikki alkoi eräästä pääsiäisestä. Tarjosimme lapsille suklaamunia. ”Ei niin saa tehdä, pilaatte lasten hampaat ja heistä tulee lihavia”, sanoi exä, ex-anorektikko, nykyinen ortorektikko. Seuraavaksi saimme kuulla kesällä miten emme tarjoa lapsille vettä. Hitto, me kun annettiin mehua... Sitten saimme kuulla miten makkarassa on liikaa natriumia. ”Ettekö te lue ravintosuosituksia!? ” No ei lueta. Syömme makkaraa kohtuudella, joskus kesällä tosin grillaamme sitä. Sitten mieheni esikoinen ilmoitti, ettei ole saanut meillä ruokaa eikä halua siksi enää tulla meille...

Syksyllä exä päätti tulla kutsumatta kylään. Kun hänen tiensä päättyi eteiseen, hän yritti väkisin sisään. Arvatkaa mitä sitten tapahtui? Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus. Exä päätti itsenäisesti, etteivät lapset saa enää tulla meille, joten mieheni ei nähnyt lapsiaan viikkoihin. Lastensuojeluilmoitus kaatui, tosin exä pääsi seurantaan ja lastensuojelusta sanoivat, että lasten olisi parempi olla meillä...

Sitten alettiin tappelemaan elatusmaksuista ja tapaamisoikeudesta. Tapaamisoikeudesta tapeltiin lähes 3 vuotta, kunnes se viimein ratkaistiin käräjäoikeudessa, mieheni hyväksi. Sitä ennen exä oli seissyt mm. tuijottamassa olohuoneemme ikkunasta sisään, tunkeutunut toistamiseen kotiimme, valehdellut päiväkotiin vääriä hakuaikoja, joiden seurauksena hän saattoi haukkua henkilökunnan, koska he olivat laskeneet lapset mieheni mukaan. Mitä kaikkea näitä nyt olikaan. Meitä uhkailtiin milloin milläkin, mutta viimein 1,5 vuotta sitten saimme perherauhan. Lähestymiskielto, herran jumala, mikä taivaan lahja!

Luuletteko, että hän lopetti? Ehei... vieraannuttaminen oli alkanut jo aikojen alussa ja nyt se vain paheni. Lähestymiskielto piirsi ainoastaan exälle rajat, joita hän ei saanut ylittää mikäli ei mielinyt saada sinivuokkoja kimppuunsa. Seurasi vielä 4 tai 5 perätöntä lastensuojeluilmoitusta. Mikään ei johtanut mihinkään, paitsi naisen maineen menetykseen lastensuojelussa, tai näin ainakin toivon.

Lasten kautta jatkuva terrorismi on jotakin niin järkyttävää ja satuttavaa. Mietin usein millaisiksi mieheni lapset kasvavat psyykepuolella. Tuleeko heille psyk.ongelmia? Voimmeko me olla se eheyttävä ympäristö, jollaista he tarvitsevat? Meidän kädet ovat kuitenkin sidotut, ellei mieheni lähde taistelemaan huoltajuudesta oikeuteen. Mieheni on väsynyt. Hän on aivan loppu. Moni mies olisi luovuttanut jo aikoja sitten ja nyt minä pelästyin, kun mieheni sanoi, ettei hän enää jaksa tapella. Pelästyin sitä, etten minäkään enää jaksa. Joskus olen lähtenyt pois kotoa, kun mieheni lapset ovat tulleet. En jaksa yrittää. En jaksa korjata kaikkia valheita, joita exä on syöttänyt. Mutta kun pitäisi jaksaa...

Psyykkisesti olen ollut tiukoilla. Useimmiten juoksin suoraan vessaan, kun kännykkään saapui tekstiviesti. Tiesin aina odottaa niitä n. 10 minuuttia sen jälkeen, kun mieheni lapset olivat lähteneet meiltä. Mitä tällä kertaa teimme väärin? 

Exä aiheuttaa yhä paniikkihäiriön kaltaisen reaktion minussa, enkä tiedä miksi. Mitä hän minulle voisi tehdä? Satuttaa sanoilla? Sitäkö minä pelkään? Koska exä on kotrollifriikki, liikun kaupoissakin vain silloin, kun tiedän exän perheen ruokailevan. Oma haasteeni onkin päästä tämän kaiken ”yläpuolelle”. Olla välittämättä exästä ja mennä vaikka sinne kauppaan juuri silloin kuin siltä tuntuu.


Olisi mielenkiintoista kuulla onko muita vastaavanlaisia tarinoita (toivottavasti ei ole), ja teidän omia selviytymiskeinoja. Miten tällaista elämää jaksaa? Vai jaksaako sitä? Ja ennen kaikkea, koska tämä loppuu? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti