sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Laita joskus omat tarpeesi muiden edelle

Olen äiti ja minulla on 6- ja 8-vuotiaat lapset. Koska olen äiti, tarpeeni tulevat aina viimeisenä. Luonto on kai näin päättänyt? Ihan loistavana esimerkkinä vaikkapa se, etten ehtinyt koskaan hammaslääkäriin... 5 vuotta vierähti kun lopulta löysin itseni hammaslääkäristä ja sitten ravasinkin siellä kuusi kertaa putkeen, kun viiden vuoden vahinkoja korjattiin.

Olen myös ollut kiltti puoliso ja antanut miesteni (ex-mies ja nykyinen) harrastaa. Itselleni on riittänyt harrastukseksi vaipan vaihto ja rattaiden työntely. Nykyään lapset ovat jo onneksi niin isoja, että luisteluradalla saatan vetää hien pintaan samalla, kun lapset luistelevat omiaan. 

En voi sanoa, että olisin kaikki vuodet ollut liikkumatta. Olen juossut, uinut, sauvakävellyt ja hiihtänyt aina kun puolisoni on ollut lasteni kanssa. Silti, kaikki liikkuminen on tapahtunut muiden ehdoilla. Joka vuosi olen haaveillut kuitenkin yhdestä asiasta: hot body joogasta.

Koska olen viimeisen vuoden aikana romuttanut hyvin pitkälti vanhan minäni, päätin, että nyt on minunkin aika. Enää en haaveile joogatunneista, vaan menen sinne. Tietty viikonpäivä ja kellonaika on vastedes varattu MINUA varten ja silloin mies vahtii lapsia. 



Viikko sitten kävin ensimmäisellä tunnillani hyvän ystäväni kanssa ja vaikka edellisestä joogatunnista oli vierähtänyt 15 vuotta, eikä se silloin tuntunut niin hyvältä, niin nyt huomasin löytäneeni "oman juttuni". Edellisestä ohjatusta tunnista, johon olin osallistunut, oli vierähtänyt 9,5 vuotta. Ehkä oli aikakin jo lähteä toteuttamaan itseäni...?

Miksi sitten valitsin juuri hot body joogan? Olen aivan hirveä palelija (jos ette ole vielä sattuneet huomaamaan) ja kaipaan keholleni jotakin lempeää toimintaa. Lämmitetty huone, hitaat liikkeet... Aiemmin tärkeintä oli se, että veri maistui suussa ja kroppa oli kipeänä rääkistä. Nyt nautin tietynlaisesta pehmeydestä, jossa teen vain niitä asioita, joista kehoni pitää. Kahden tunnin päästä alkaa tuntini. Olenkin sitä jo viikon odottanut! 


Oletko Sinä lykännyt omia tarpeitasi muiden takia? Miksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti