sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Ympäri mennään ja yhteen tullaan - sisäinen muutos

Täytän pian 34 ja meneillään taitaa olla yksi kehityspsykologian vaiheista, jossa normaalistikin pohditaan ja kyseenalaistetaan omaa elämää. 3-kympin kriisini alkoi n. 27-vuotiaana, jolloin tein suuret päätökset elämäni suhteen, tosin kesti vielä 2 vuotta repäistä itsensä vanhasta ja ottaa avioero.

Kun elämä viime syksynä alkoi tasaantumaan irtisanomiseni ja työttömyyteni seurauksena, jäi aikaa pohtia elämää. Minkälaisen elämän oikein haluaisin? Olin todella pitkään hukassa jo pelkästään senkin suhteen kuka minä oikein olen. Ennätin neljän kuukauden työttömyysaikana täyttää työhakemuksiakin yli 30,  joista osa oli sellaisia paikkoja, joihin en edes halunnut töihin. Lopulta onneksi havahduin siihen, että on ihan ok olla työtön ja on ihan ok etsiä rauhassa itselleen sopiva paikka. Ei työnhakuakaan tarvitse suorittaa.

Nyt tammikuussa aloitin työssä, jossa olen viihtynyt paremmin kuin hyvin. Työ on samanlaista kuin aiemmin, työtä on enemmän, palkka 900€/kk heikompi entiseen verrattuna, mutta kaikki muu on niin paljon parempaa. Tämä työ ei tosin jatku eläkeikään saakka. Mitä tämän jälkeen?

Kävin vuosi sittenammatinvalintapsykologilla TE-toimistolla, mutta vuosi sitten oli... no vuosi sitten. Se, mikä silloin tuntui hyvältä ajatukselta, ei ehkä tänään enää olekaan sitä. Olen muuttunut vuodessa valtavasti. Niin... olen pian 34-vuotias enkä vieläkään tiedä mikä minusta tulee isona. Haittaako se? Olen löytänyt jotakin paljon tärkeämpää: sisäisen rauhan. Lisäksi olen tehnyt aikamatkan 10 vuoden takaiseen minääni. On ollut ihanaa tutustua taas siihen tyyppiin, joka vielä 10 vuotta sitten ei ollut niin pahasti rikki kuin hyvin pian sen jälkeen.



Nuorena äitinä puin esikoiseni kestovaippoihin, käytin itse kestositeitä ja kestoliivinsuojia. Pesuaineemme olivat kaikki ekologisia ja pesupähkinät kovassa käytössä. Hankin lähes kaiken käytettynä ja kierrätin kaiken. Mukaan mahtui myös kasvissyönti-kokeiluja. Mihin kummaan tuo kaikki katosi aikoinaan? Esikoisen jälkeen siirryin työskentelemään yritykseen, jossa ulkonäöllä oli merkitystä. Palkka oli parhaimmillaan yli 5.000€ kuukaudessa. Lähdin ”mukaan” merkkivaatteiden ihmeelliseen maailmaan, koska töissä oli pakko olla edustava. Auton piti olla ”viimeisen päälle” ja kotiin ostin ökykalliita desing-huonekaluja. Jälkeenpäin olen miettinyt, tekikö tämä lähes tonnin maksanut kirjoituspöytä, jonka äärellä tätä tekstiä nytkin kirjoitan, minut onnelliseksi? Design-huonekalut ovat edelleen kodissani, mutta enemmän tykkään itse kunnostamistani kierrätyshuonekaluista. Tätä ”porvarikautta” minulla siis jatkui aina joulukuuhun 2015 saakka, kunnes päätin laittaa talouteni kuntoon. Opin nimittäin elämään komeasti Visan turvin, kun palkka jossakin kohtaa tipahti.

Talouden kuntoon saattamisen myötä hurahdin sijoitusmaailmaan, josta ensimmäinen blogini kertoo. Samalla tuli vuoden ajan opeteltua rahan käyttöä uudelleen. Ryhdyin kyseenalaistamaan ostoksiani. Siitä sain inspiksen myös 600 euron haasteeseen. Onko Sinusta yli 1500€/v. vaatehankinnoista liikaa? Minusta on. Etenkin, kun oma vaatekaappi on täynnä käyttökelpoista vaatetta. Samalla ruodin kaikki kaappini läpi ja laitoin myyntiin tai kierrätykseen kaiken tarpeettoman. Tienasinkin aika hyvin. Nyt nautin tyhjästä tilasta kaapeissa eikä aikomuksenani olekaan täyttää niitä. Olen jopa myynyt huonekaluja, koska säilytystilan tarve on vähentynyt radikaalisti. Kodissamme on nyt helpompi hengittää.

Kun talous ja koti olivat kunnossa, oli aika keskittyä itseeni. Vegaanihaaste tuli kuin tilauksesta. En muista koska olisin voinut näin hyvin. Lisäksi pakollista liikuntaa tuli uuden työn myötä työpaikkapyöräilyn ansiosta. Ja mikä parasta: aloitin vihdoin ja viimein kauan haaveilemani joogan.

Tällä hetkellä tutkiskelen luonnonkosmetiikkaa purkki kerrallaan ja hämmästelen miten sheavoi on häivyttänyt otsaryppyni kadoksiin. Tai miten hiukseni ja ihoni eivät ole voineet näin hyvin aiemmin! Josko seuraavaksi siirtyisin takaisin niihin pesupähkinöihin, koska lapseni ovat jo sen verran isoja, ettei vaatteet enää ole niin likaisia etteikö pesupähkinöiden teho niihin riittäisi? Lisäksi odottelen kevättä, jotta pääsisin työntämään sormet multaan pihallani. Joko tänä vuonna olisi aika perustaa kasvimaa?

Kaiken tämän keskellä ihmettelen ja kummastelen sitä, olenko ollut aidoimpana itsenäni tuona parikymppisenä nuorena naisena, vai miksi palaan nyt takaisin siksi, joka silloin olin? Ympyrä sulkeutuu. Olenko minä nyt minä? 



1 kommentti:

  1. Moikka.

    Tämä kuulostaa tarinalta, joka voisi yhtä hyvin käydä/olla käynyt minun kohdalleni. Kaiken tämän "köyhyyden" keskellä tunnen itseni silti hyvin rikkaaksi ja olen onnellinen, ettei raha ole tullut sekoittamaan tätä harmoniaa. Toivottavasti pysyykin poissa. :D

    Kiva blogi sullakin!

    T: Maalaisblogi:n Nina

    VastaaPoista