sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kiire, kiire ja aina vaan kiire!

Aiemmin kävin töissä 70 km päässä kotoa. Päivärytmi oli kutakuinkin:

- 5:30 herätys ja itsensä "kuntoon laittaminen" (= piirsin silmät päähäni, puin ja söin)
- 6:00 lapset hereille
- 6:30 ensimmäinen lapsi eskariin, toinen toiseen päiväkotiin
- 7:50 saavuin työpaikalle

Työpäivän ajan juoksin "kello kaulassa" palaverista toiseen, tapaamisesta toiseen, jopa paikkakunnalta toiseen. Aina oli kiire. Kiireessä tuli kuitattua yks sun toinenkin ylinopeussakko, lopulta meinasi korttikin lähteä. Aina kaikki muut etanoivat liikenteessä, "paitsi minä" ja ohi oli päästävä hinnalla millä hyvänsä.

Viikonloppuisinkaan en osannut rentoutua, koska kiire jäi kroppaan, ja viikonloppuisinkin sain luotua kiireen tunnun, vaikkei oikeasti ollut kiire minnekään. Oletko koskaan huomannut itsessäsi samaa? 

Kun on vuosia jatkanut ruuhkavuosien menoa tukkaputkella ja minuuttiaikataululla, kesti kuukausia päästä tilaan, jossa ei enää olekaan kiire. Oltuani 4 kk:tta työttömänä jouduin toppuuttelemaan itseäni tämän tästä viedessäni tytärtäni eskariin. Eskari sijaitsee 500 metrin päästä kotoamme. Miten sinne voi tulla kiire, etenkin, kun itse voi mennä takaisin kotiin töiden sijasta? Kukaan ei kuole eikä mitään pahaa tapahdu, jos joskus olemme minuutin myöhässä. 

Tällä viikolla kiire pääsi kuitenkin yllättämään. Olin saanut kiireen poistettua mielestäni täysin, mutta pari yllättävää ja akuuttia tilannetta töissä palautti nopeasti sen kamalan tunteen koko kroppaan: adrenaliini virtasi kropassa, syke ja hengitystiheys nopeutuivat ja tuntui, että jos tämä jatkuu pitkään, kuukahdan tuohon maahan. 

Joskus toivoisin kahta ylimääräistä kättä vatsaani asennettuina, jotka lätkäisisivät slitsarit poskilleni tällaisissa tilanteissa. Samanlaisia käsiä toivoisin myös auton navigaattoriin, jotka näyttäisivät missä se saa*anan vasen ja oikea ovat, kun navigaattori kehoittaa kääntymään jompaan kumpaan suuntaan :) 

Myöhästyin tällä viikolla siis 5 minuuttia palaverista, mutta se kiireen tuntu kesti kropassani huomattavasti kauemmin. Kyllä kannatti stressata! 


Miten taltuttaa kiire?

- Onko sinulla ihan oikeasti kiire?
- Istahda joskus alas ja mieti mistä kiiresi johtuu
- Mieti voiko joitakin arkiaskareitasi/ töitäsi delegoida muille kiireen hellittämiseksi?
- Mitä oikeasti tapahtuu, jos myöhästyt? (ei varmastikaan yhtään mitään)
- Kun kiire iskee, keksi itsellesi mantra, jota hokea rauhoittuaksesi ja hengitä rauhallisesti sisään - ja ulos.
- Jos näytät kiireen lapsille aamutuimaan, voit olla varma, etteivät lapset tee elettäkään helpottaakseen oloasi ;)
- Käännä negatiivisuus positiiviseksi: esimerkiksi päiväkotiaamujen määrä on rajallinen. Joku kaunis päivä sinun ei enää tarvitse taistella uhmaikäisen kanssa. Mitä jos nauttisit kirkuvan ja huutavan lapsen pukemisesta (joo, tiedän mitä ajattelet juuri nyt) vielä kun voit? Kohta katsot surullisena, miten lapsi on kasvanut niin isoksi, ettei hän tarvitse apuasi. 

Viimeinen kohta on sellainen, johon olen itse turvautunut monessa kohtaa, rauhallisen hengittämisen lisäksi. Kun negatiiviset asiat vain yrittää muuttaa mielessään jollakin tapaa positiiviseksi, elämästä saa enemmän irti. Aina se ei tosin ehkä luonnistu, mutta useimmiten kyllä. Kokeile!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti