sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Taas yksi kiire eliminoitu

Yksi asia, jota olen tänä kesänä oppinut arvostamaan suuresti on päiväkoti-vaiheen loppuminen elämässämme. Nuorimmainen aloittaa koulun elokuussa ja saimme onneksemme järjestettyä kesän niin, ettei tytön tarvitse enää päiväkotiin mennä.

Käytännössä tämä vaikuttaa omaan elämääni siten, että saan aamuisin nukkua puoli tuntia pitempään eikä aamuisista kiireistä ole enää tietoakaan. Omassa kotikunnassani aloitettiin keväällä kokeilu, jossa lapsi pitää kirjata sisään ”napilla” hoitoon/ esikouluun sekä viedessä että hakiessa. Hoitoaikojen tuli olla täsmällisiä tai kunta perii lisämaksua. Itse kapinoin tätä uudistusta vastaan, koska mielestäni meillä aikuisilla on ihan riittävästi muutenkin jo pakollista kiirettä. Nyt kun tämä vaihe on ohi, saan rauhassa virittäytyä töihin lasten vielä jäädessä kotiin nukkumaan eikä minun tarvitse tuijottaa kelloa työpäivän päättyessä samaan malliin kuin aiemmin ja kiirehtiä hakemaan lapsi päiväkodista ”minuutilleen”. En arvannutkaan, miten auvoiseksi elämä muuttuu, kun yksi vaihe elämästä jää taas pois!

Kouluun lähtemisen olen saanut ratkaistua työnantajan kanssa niin, että pidän lomaa koulun alkamisviikon ajan ja teen 4-päiväistä työpäivää. Työkin muuttuu, paitsi fyysiseltä sijainniltaan myös toimenkuvaltaan, niin, että olen jatkuvasti puhelimen päässä tavoitettavissa, jos lapsille tulee problematiikkaa kouluunlähdön suhteen. Pakko myöntää, että elämä muuttuu jatkuvasti helpommaksi lasten kasvaessa...


Miten teillä on ratkaistu missä lapset ovat kesän ajan? Miten teillä on suunniteltu kouluunlähtö?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti