sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Testattavana Laveran luonnonkosmetiikkaa

Mitä tehdä, kun ripsiväri loppuu eikä koko kylästä löydy samaa merkkiä, jota olen aiemmin käyttänyt eli Bohoa? Vaikka tilaisin Hyvinvoinnin tavaratalostakin ko. tuotetta, ei se huomiseksi ehdi saapua. Iski edellä kuvatunlainen ”lievä kriisi” taannoin. Kun on kerran päässyt luonnonkosmetiikassa vauhtiin, ei paluuta entiseen enää ole. Niinpä kurvasin ruokaostoksien yhteydessä Prisman luonnonkosmetiikan osastolle, jossa ainoa ripsarivaihtomerkki oli Lavera. Mielessä pyöri lukuisat negatiiviset kommentit Laverasta. En tiedä miksi niin moni parjaa sitä blogeissaan, mutta itse olen löytänyt loistavan tuotteen sarjan meikkivoiteesta, luomiväristä, deodorantista, shampoosta ja käsirasvasta. Ja tällä kertaa myös ripsiväristä!




Nimensä mukaisesti ripsiväri on tuuheuttava, ja harjasosa on ”inhimillinen”. Joskus voluumia antavat harjat ovat olleet valtavia, mutta tämä on itselleni passelin kokoinen ja helposti laitettava, nimensä mukaisesti myös tuuheuttava. Jännitin kovasti miten hyvin ripsiväri kestää, mutta pelko oli täysin turha. Meikki pysyy siistinä jälleen työpäivän, ja ylikin. Harrastan juoksemista, mutta edes hikoillessa ei ole tarvinnut pelätä ripsivärin ”pettävän”. Itku onkin sitten toinen asia, itkipä sitten liiallisen nauramisen johdosta tai surusta. Silloin ripsaria saa pyyhkiä pois silmien alta. Jouduin jopa toteamaan tykkäävänä Laveran ripsarista enemmän kuin Bohosta. Bohoa huokeampi hinta sekä välitön saatavuus omasta ruokakaupasta ovat isoja plussia. Hintaa ripsarille tuli 11,90€, 5€ (+postikulut) vähemmän kuin Boholle. Laveran volume mascaraa saa myös tilattua Hyvinvoinnin tavaratalosta hintaan 11,95€*.

Laveraperheeni kasvaa kasvamistaan :)

Prismasta löytyi jo aiemmalla ostosreissulla matkaan Laveran Gloss & Bounce-shampoo, joka lisää eloisuutta sekä kiiltoa hiuksiin. Näistä ominaisuuksista en osaa sanoa, koska omaan hyvin haastavan, lasimaisen hiuksen, joka on jo luonnostaan kiiltävä. 

Shampoon tuoksu on vienyt minut ja tyttäreni mennessään: ihana kukkaistuoksu. Toistaiseksi meidän Prismasta ei ole saatavilla kuin tätä shampoota, mutta esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalosta* löytyy useampiakin vaihtoehtoja, ja aavistuksen halvemmalla kuin Prismasta. Prismassa shampoo maksaa 7,90€, joka on mielestäni shampoolle aika kova hinta, mutta tuleepahan hiukset pestyä ilman silikonia. Ja shampoo nimenomaan pesee hiukset puhtaaksi.

Käsivoiteeksi on valikoitunut Laveran Basis Sensitiv Intensive Care Hand Cream. Tämäkin Prismasta. Tämä käsivoide sisältää mm. sheavoita, mutta imeytyy sheavoista huolimatta nopeasti. Talvipakkasten kuivattamille käsilleni tämä on ollut taas edullinen ja riittoisa löytö. Hinta 6,90€.



Mistä Sinä ostat meikkisi? Kun itse asun pienemmällä paikkakunnalla, jossa esim. Ruohonjuurta ei ole, nautin siitä, että Prismat ja Citymarketit ovat vihdoin ottaneet luonnonkosmetiikan omaksi osastokseen myymälöissään. Samalla, kun ostaa ruokaostokset, voi ostaa meikitkin eikä rahaa tuhlaudu postikuluihin ja sitä kautta luonnon kuormittumiseen. Vaikka kyllähän minä autolla sinne Prismaankin joudun ajamaan...  


* merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa.

2 kommenttia:

  1. Oih, minäkin olen tykästynyt Laveraan. Olen sitä jo vuosikausia kantanut Saksan reissuilta kotiin. Vasta viime syksynä hoksasin, että sitähän saa Suomen marketeistakin. Valitettavasti suomalaiseen hintaan ja valikoimakin on suppea.
    Jos Saksassa käyt, ehdottomasti pitää sieltä tuoda Laveraa tai muita luonnonkosmetiikkatuotteita. Niitä siellä on runsaasti.
    Kiva blogi sinulla. Luen myös toista blogiasi usein.
    Kaikkea hyvää sinulle.
    Uusia kirjoituksia odotellessa,
    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksasta pystyy myös edullisesti tilaamaan Laveran tuotteita. Hinnat ovat murto-osan Suomen hinnoista.
      Uusia postauksia luvassa piakkoin. Nyt on aika sujahtanut lomaillessa ja valitettavasti lähiomaisen sairastaessa, mutta uutta tekstiä tulee heti, kun vain ehdin... :)

      Poista