perjantai 2. maaliskuuta 2018

Talvitukan parhaat ystävät

Omaan paksun tukan, joka varmaan osaltaan on oiva "lämmittäjä" näin talviaikaan kovilla pakkasilla pipon alla, mutta muutoin ei päänahkani talvesta tykkää. Suureksi ongelmaksi tuntuu joka vuosi muodostuvan herkästi rasvoittuva päänahka, joka aloittaa oikuttelunsa miltei välittömästi pipokauden alettua. Jos pesen hiukseni esimerkiksi illalla, saattaa aamulla tukkani olla jo likaisen näköinen ja "alimmat" hiukset suorastaan uivat rasvassa. Kun hiukset eivät kestäneet puhtaina edes vuorokautta, eikä jo käyttämistäni shampoistani ollut apua, marssin paikalliseen luontaistuotekauppaan.

Olin lukenut saven rasvaisuutta poistavasta vaikutuksesta, mutta myyjällä oli tarjota ainoastaan veteen sekoitettavia vaihtoehtoja. Näin jo sieluni silmin millaisen sotkun niistä saisinkaan aikaan. Samasta syystä olin torpannut ruisjauhoilla pesemisen, vaikka aloin olla jo totaalisen epätoivoinen kokeilemaan ihan mitä tahansa. Pitkään mietittyään myyjä ojensi Uniquen - Haircare Volume-shampoon.

Kyseessä on tanskalainen yritys, joka valmistaa shampoota juuston tuotannosta jääneestä herasta. Tämän minulle ojennetun shampoon juju oli kuitenkin piparmintussa, joka paitsi viilentää päänahkaa, myös puhdistaa hiukset jättäen ne "ilmavan kevyiksi". Lähinnä lehmän nuolaisemalta näyttävälle kuontalolleni "volume" oli myös tarpeen. Niinpä päätin ostaa shampoon kokeiluun hintaan 16€. Hinta kieltämättä kirpaisi, mutta ei kovin kauaa, sillä shampoo todellakin toimi, jo ensi käytöstä alkaen. Piparmintun viileys saunan jälkeen tuntui luksukselta, puhumattakaan siitä, että sain venytettyä hiusteni pesua joka toiseen päivään samantien.

*Hyvinvoinnin tavaratalosta voit ostaa Uniquen shampoota 31.3.18 saakka tarjoushintaan 10,17€! 


Edullisemman vaihtoehdon rasvaiselle hiuspohjalleni löysin Latviasta. Tämä toinen "talven pelastajani" on myynnissä toki Suomessakin. Santen Balance-shampoo sisältää valko- ja rhassoul-savea, jotka sekä puhdistavat että sitovat likaa ja pölyä. Tämä shampoo sopii myös hilseshampooksi. 

Tuoksu ei ehkä ole omaan nenääni se miellyttävin, ei tosin epämiellyttävinkään, mutta tuoksussaan tämä ei vedä vertoja Uniquen shampoolle. Hiukset tulevat kuitenkin yhtä puhtaiksi kuin Uniquella ja pesuvälin on saanut tämänkin avulla pidettyä joka toisena päivänä. 

Kun Latviassa maksoin tavallisessa ruokakaupassa tästä 5,58€/200 ml, Suomessa hinta on tuplasti kalliimpi. Oman paikkakuntani kaupoista en ole tätä vaihtoehtoa vielä löytänyt, joten jatkossa joudun tilaamaan tätä netin kautta. Varauduin lopputalveen kuitenkin ostamalla parikin "tuubia" Santea Latvian hintaan. 

Mitä Sinun hiuksesi tykkäävät talvesta?




* merkityt linkit ovat afficiliate-linkkejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti