sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Testissä Benecos

Luonnonkaunis-messuista on jo tovi vierähtänyt, mutta onpahan ollut aikaa testata sieltä ostettuja tuotteita kaikessa rauhassa ;) Lisäksi toukokuun Tallinnan reissulta tuli ostettua lisää Benecos-tuotteita.

Messuilta ostin edulliseen hintaan (alle 5€) vartalovoidetta, jonka tuoksu, sitruunamelissa, on ollut mykistävän ihana! Voide itsessäänkin on sopivan "paksuista". Ei liian "litkua", mutta ei paksuakaan. Voide kuivuu nopeasti eikä jätä ihoa tahmeaksi. Herkälle ja kuivalle iholle voide on ollut ihan loistava. 


Vartalovoiteen tuoksusta mykistyneenä, olin onnesta soikea löytäessäni Tallinnasta, Nautican ostoskeskuksen Bio4You:stä, saman tuoksuista shampoota. Samalla mukaan tarttui aprikoosin tuoksuinen shampookin. Kesällä shampoo on ollut hyvä, talvitukkanihan kaipasi jotakin aivan muuta... 


Tallinnan reissulta nappasin testiin myös Benecosin todella herkullisen värisen luomivärisetin, mutta luomiväri olikin sitten varsinainen pettymys. Luomiväreistä tuntui uupuvan pigmentti täysin. Väri oli hyvin hienojakoista eikä väriä riittänyt luomelle saakka, vaikka paletissa värit olivat kauniit. 


Toinen Tallinnan "heräteostos" oli huulikiilto, joka osoittautui vallan mainioksi. En ole koskaan oppinut käyttämään huulipunaa, mutta huulikiilto ajaa miltei saman asian kuin huulirasva. 



Messuilta tulin napanneeksi pari edullista huulirasvaakin Benecokselta. Tykkään! "Makuvaihtoehtoja" on lukuisia tarjolla, itselläni tällä hetkellä minttu ja appelsiini.


Omaa testivuoroaan odottavat vielä Benecosilta ripsi- ja poskiväri... Näitä testailen kunhan vanhat ovat loppu ;)

Benecos-tuotteita voit ostaa edullisesti Tallinnan lisäksi mm. Hyvinvoinnin tavaratalosta* tai suoraan maahantuojalta

Onko Sinulla kokemuksia Benecos-tuotteista?


*-merkityt ovat afficiliate-linkkejä


2 kommenttia:

  1. Mulla on myös heidän huulikiilto, josta oon tykännyt. Ootko testaillut ekodödöjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Olen testaillut dödöjäkin ja käytössä on ollut nyt 1,5 vuotta Laveran roll-on. Schmidt'siä kokeilin myös, mutta se sotki ikävästi vaatteet, joten lopetin sen käytön. Näistä molemmista löytyy blogistani lisää luonnonkosmetiikan puolelta :)

      Poista